Tutki ja vertaa, ole kriittinen
Tämä blogi-idea sai alkunsa siitä, kun tuli puhetta asiakkaan kanssa hänen lemppari vartalovoiteestaan. Oikeastaan tarkemmin vartalovoista. Asiakas oli jo pitkään käyttänyt vartalovoidetta, mistä tykkäsi tuoksun vuoksi ja tietysti halusin kuulla mikä tämä ihastuttava voide oikein on.
Asiakkaan käyttämä tuote on synteettistä kosmetiikkaa. Emme mielellämme aseta vastakkain synteettistä ja luonnonkosmetiikkaa blogin puolella, sillä se ei kuulu tyylimme tehdä asioita. Keskitymme mieluummin kirjoittamaan positiivisesti ja tuomaan asioita esille hyvällä energialla (kaikki te varmaan jo tiedättekin, että emme esimerkiksi ota myyntiin tuotteita, joista emme pidä tai joiden raaka-ainelistat ovat huonot). Tämän kirjoituksen ideana on kuitenkin se, että olisitte kriittisempiä ostamianne tuotteita kohtaan ja tutkisitte kotona sen lempparituotteenkin. Voi olla, että olet jo vuosia käyttänyt samaa tuotetta, koska tykkäät esimerkiksi sen tuoksusta tai koostumuksesta, mutta et oikeastaan tiedä mistä se saa nämä kyseiset ominaisuudet.
INCIen tutkiminen on mielenkiintoista puuhaa, sillä ei tietenkään ole yhtä absoluuttista vastausta siihen, onko tuotteen sisältö hyvä vai huono. Kyse on lähinnä siitä, mitä itse ihonhoitotuotteiltaan haluaa ja millaisia asioita ihonhoidolta hakee. Arvioitaessa tuotetta, ei nätti paketti riitä vaan pitäisi ensisijaisesti katsoa sen sisältö ainesosaluettelon (INCIn) kautta. Jos aihe tuntuu heprealta ja haluaisit palavasti tutustua käyttämiisi kosmetiikkatuotteisiin, suosittelemme sinulle INCI-analyysi palvelua. Tällöin me tutkimme käyttämäsi tuotteiden ainesosalistat puolestasi ja näin voit varmistaa käytössäsi olevan vain ihollesi aidosti hyvää tekeviä tuotteita.
Vartalovoi syyniin
Vartalovoit ovat koostumukseltaan täyteläisiä, paksuhkoja, kermaisia voiteita ja ne kosteuttavat ihoa tehokkaasti. Vartalovoiden tulisi sisältää ravitsevia, kostuttavia ainesosia kuten kaakaovoita, sheavoita tai vahoja ja useita eri öljyjä kuten esimerkiksi jojobaöljyä, auringonkukkaöljyä, arganöljyä, kookosöljyä jne.
Lähdetäänpä vertailemaan kahta tuotetta, asiakkaan pitkään käytössä ollutta tuotetta sekä valikoimamme vartalovoita. Koska meillä ei ole tapana kritisoida tuotteita, pidämme asiakkaan käyttämän tuotteen anonyyminä ja julkaisemme ainoastaan sen ainesosalistan. Jos luonnonkosmetiikka ei ole sinulle entuudestaan tuttua ja mietit miten se eroaa synteettisestä, niin tämä tapaus on loistava esimerkki:
Synteettisen kosmetiikan ravitseva vartalovoi:
Aqua, Caprylic/Capric Triglyceride, Glycerin, Hydrogenated Coconut Oil, Isononyl Isononanoate, Cetearyl alcohol, C12-15 Alkyl Benzoate, Myristyl Myristate, Macadamia Ternifolia Seed Oil, Cyclopentasiloxane, Neopentyl Glycol Diheptanoate, Ceteareth-20, Palmitic Acid, Polyacrylamide, Butyrospermum Parkii Butter, Caprylic/Capric/Myristic/Stearic Triglyceride, Caprylyl Glycol, Dimethicone, Glyceryl Stearate, PEG-100 Stearate, Panthenol, Myristyl Alcohol, Daucus Carota Sativa Seed Oil, Butylene Glycol, Centella Asiatica Extract, Adansonia Digitata Pulp Extract, Daucus Carota Sativa Root Extract, C13-14 Isoparaffin, Stearic Acid, Carbomer, PEG/PPG-18/18 Dimethicone, Laureth-7, Myristic Acid, Xanthan Gum, Tocopherol, Disodium EDTA, Aminomethyl Propanol, Citric Acid, Parfum, Phenoxyethanol, Sodium Benzoate, Potassium Sorbate, Linalool, Hydroxyisohexyl 3-Cyclohexene Carboxaldehyde.
125g 40,20€
Luonnonkosmetiikan superkosteuttaja AYU mango & papaija vartalomousse :
Butyrospermum Parkii Butter (Shea Butter), Beeswax, Theobroma Cacao, Mangifera Indica infused oil, Aloe Barbadensis Gel, Algae, Carica Papaya Infused Oil, Mangifera Indica Extract, Carica Papaya Extract, Mangifera Indica Essential Oil, Carica Papaya Essential Oil.
130g 23€
Mihin kiinnität ensimmäisenä huomiota verrattaessa näitä kahta tuotetta? Nyt kun olet lukenut molemmat raaka-ainelistat niin pysähdy hetkeksi miettimään kumpi näistä tuotteista tarjoaa mielestäsi iholle aidosti jotain hyvää ja tehokkaita, ihoa kosteuttavia ainesosia?
.
.
.
Aivan, vastaus on aivan päivänselvä. Synteettisen kosmetiikan raaka-aineluettelo saa melkeinpä aina huokaisemaan pari kertaa, sillä raaka-aine lista on monesti pitkä ja sisältää raaka-aineita mistä et ole ehkä koskaan kuullutkaan. Asiakkaan markkinointilupauksessa, tuotteen luvataan ravitsevan ihoa kasviuutteiden sekoituksella, joka sisältää Butyrospermum Parkii Butter (karitevoi) (15), Macadamia Ternifolia Seed Oil (makadamiapähkinäöljy) (9) ja Adansonia Digitata Pulp Extract (afrikkalaisen leipäpuunhedelmä) (26). Laitoimme numerot perään, millä kohtaa raaka-aineet löytyvät raaka-ainelistauksesta (tuotteiden sisältämät ainesosat on esitetty ainesosaluettelossa suurimmasta pitoisuudesta matalimpaan). Jotta tämä ei kävisi turhan helpoksi, todellisuudessa ainesosaluetteloa voi kuitenkin ”mainipuloida” hieman, sillä ainesosat, joita on alle 1% voidaan esittää missä tahansa järjestyksessä ja yleensä vaikuttavat uutteet esitetään listassa ennen säilöntäaineita, jotta tuotteesta saataisiin mahdollisimman myyvä.
Takaisin tuotteeseen; Kuten huomaatte, synteettinen vartalovoide koostuu lähinnä vedestä, erilaisista emulgaattoreista, joilla saadaan tuotteesta kivan tuntuinen iholla ja ainesosat sekoittumaan toisiinsa. Lisäksi voiteesta löytyy useita silikoneja ja etoksyloituja raaka-aineita (kuten PEG-emulgaattoreita), joiden valmistusmenetelmä on ympäristöä kuormittava ja aineella epäillään olevan terveydelle haitallisia vaikutuksia.
Luonnonkosmetiikan vartalovoi koostuu pääasiassa ihoa hoitavista ja kosteuttavista raaka-aineista. Tuotteen pohjana on käytetty sheavoita, mehiläisvahaa ja kaakaovoita. Lisäksi tuotteessa on monia eri ihoa ravitsevia öljyjä ja uutteita.
Kumman tuotteen itse siis valitsisit?
Ihoa hoitavien ominaisuuksien lisäksi voiteiden erossa on toinenkin pointti: nimittäin koko tuotteen elinkaaren vaikutukset maapalloon ja elinympäristöömme. Mieti näitä kaikkia luomuviljeltyjä kasviraaka-aineita ja niiden tuottajia. Osa raaka-aineista tulee usein hyvin köyhistä maista, joissa viljely ja laiduntaminen on ainoita tapoja elättää itsensä, perheensä ja heimonsa. Kotoperäisten kasvien ja hedelmien viljeleminen ja kerääminen tarjoavat yhteisöille tärkeän vaihtoehtoisen tulolähteen.
Toivottavasti tämä aukaisi vähän myös sinun silmiäsi. Mikäli haluat oppia lisää omistamistasi tuotteista tai haluat varmistaa, että tuotteet sopivat sinulle voit tutustua palveluumme ihonhoitorutiinin analyysi. Konsultaatiossa käymme läpi nykyisen ihonhoitorutiinisi, tarkistamme käyttämäsi tuotteet ja varmistamme käyvätkö ne ihollesi ja vastaavatko ne nykyistä tarvettasi. Mikäli rutiinisi ei ole täydellinen tai sitä ei ole ollenkaan, hiomme sen kanssasi täydelliseksi, josta saat paljon apua jatkoa ajatellen ja näin ollen vältät myös hutiostokset tulevaisuudessa.
Olethan jo uutiskirjeemme tilaaja? Saat ensimmäisenä tietoa tarjouksistamme sekä uusia vinkkejä koskien ihonhoitorutiiniasi!